Vedenpaisumus

Vedenpaisumustarinat ovat maailmanlaajuisia ja tunnetaan usein yksityiskohdiltaan hyvin samankaltaisina aivan eri puolilla maailmaa. Bruce Masse analysoi 175 tälläistä tulvamyyttiä ja uskoi niiden kaikkien saaneen alkunsa samasta tapahtumasta. Tähän asti tämän kertomuksen yhteiset juuret ovat olleet selittämätön ilmiö. Olennaisin on jäänyt huomaamatta, sillä suomalaisten mytologia ja kulttuuri oli kokonaisuudessaan kiinteä ja erottamaton osa vedenpaisumustarinaa. Selitys maailmaa yhdistävälle vedenpaisumuskertomukselle avautuu kun tunnetaan muinaisen mytologian ja maailmankatsomuksen syntymekanismit olennaisilta osin. Näiden mekanismien avulla on rekonstruoitavissa koko muinainen maailmankatsomus hyvinkin tarkasti alkuperäiseen muotoonsa.

Käytän tässä todistusaineistona suhteellisen varmoja ja pysyviä taivaankappaleita, mutta ensiksi pari tärkeää asiaa joiden yli ei saa kävellä. Niistä ensimmäinen on, että mytologian selitykselle pitää löytyä vastaavuus luonnon kiertokulusta, tässä tapauksessa taivaankannen ilmiöistä. Ilman vastaavuutta se on melko arvoton. Muinaiset kansat olivat luonnonuskoisia, joten tämä on ehdottoman tärkeää. Toisekseen taivaan ilmiöiden uskottiin olevan kertomusta menneistä ajoista, aikojen alusta, joten taivaankappaleiden on kerrottava tämä mytologinen tarina. Kolmanneksi kaikkien selityksien on muodostettava yksi selkeä kokonaiskuva. Selitykset eivät siis saa olla toisistaan irrallisia tarinan riekaleita.

Nyt tarkastelen tarkemmin Raamatun vedenpaisumuskertomuksen ja suomalaisen mytologian ja arkeologisten löydösten kertoman tarinan yhteneväisyyksiä. Ensinnäkin suomenheimoisilla uuteen elämään käytiin tuonelan virran yli. Tästä syystä hautapaikat olivat veden äärellä. Usein vainajat vietiin saareen, jolloin veden ylitys kuvasi tätä tuonelan virran ylittämistä tai ne olivat muutoin veden äärellä korkeammalla ympäristöään, josta vainajalla oli hyvät näkymät vettä pitkin uuteen elämään. Tälle vastine taivaan ilmiöissä oli eilisen valoisa aika, joka kuvasi vanhaa kadonnutta maailmaa ja tämä uusi päivä, joka kuvasi uutta maailmaa. Niiden välissä oli yön tumma tuonelan virta, musta rannaton meri. Tämä yön tumma rannaton meri oli samalla symbolisesti suuri tulva, vedenpaisumus, joka hautasi kaiken vanhan alleen. Eilinen kuvasi siis vedenpaisumusta edeltänyttä vanhaa maailmaa, joka tuhoutui vedenpaisumuksessa ja näin yö erotti tumman virran lailla kadonneen vanhan maailman ja uuden maailman. Samalla tapaa kuin vedenpaisumuksesta syntyi uusi maailma, yön tumman virran kadottua syntyy uusi päivä. Näin Raamatun suurelle tulvalle, vedenpaisumukselle, löytyy vastine taivaankannen ilmiöistä sekä suomalaisten hautajaismenoista.

Vedestä kohonneet jyrkät kalliot olivat suomenheimoisten pyhiä paikkoja, sillä niiden uskottiin olevan merestä noussut äitimaan hahmo. Suomalaiset polttohautasivat vainajiaan näiden kallioiden laella, mutta myöskin saariin vesien keskelle. Näitä kumpaakin tapaa yhdistää mielikuva maan kohoamisesta vedestä. Taivaalla tälle vuorelle löytyy vastine Pohjolan maailmanvuoresta, joka toisaalla mainitaan olevan manalan saari merellä. Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa vuori on pohjoisessa sijainnut Ararat, joka kohosi sekin vedestä. Luomiskertomuksen maan kohoamisesta merestä ja sen hautautuminen vedenpaisumukseen noustakseen uudelleen, kuvasi vanhan ruumiin hautaamista ja uuden syntymää, kastetta. Vedenpaisumuksen symboliikan ymmärrys selittää uskottavasti miksi juutalaisten eräs ryhmä essealeiset pukeutuivat valkoisiin ja käyttivät upotuskastetta jo ennen kristinuskoa. Tältäkin merestä kohonneen vuoren osin suomalainen mytologia ja arkeologia tukevat Raamatun vedenpaisumuskertomuksen juonta.

Suomalaiset siis polttohautasivat vainajiaan merestä kohonneen vuoren laella. Nyt siirtyessämme eteenpäin voimme todeta tämän laivan, jossa vainajat poltettiin, sijainneen tämän vuoren huipulla. Kokko itsekin oli tämän vuoren sekä sen laella palavan laivan vertauskuva ja tämän vuoren huipulta alkoi vainajan matka uuteen elämään. Yöllisellä merellä matkannut Kuu oli tässä suuressa tulvassa, tuonelan tummassa virrassa, uuteen elämään saattanut laiva. Sen muoto on aivan ilmiselvä ja Kalevalassakin tunnetaan tämä kuparinen pursi ja vaskinen vene. Mutta mille vuorelle tämä laiva pysähtyy? Tässä kohden huomataankin että kuulaiva kyllä kiertää pohjolanvuorta manalan pyörteen kurimuksessa, muttei koskaan rantaudu sille. Selitysmallin ollakseen oikea on kuitenkin täytettävä ehto, jossa luonnosta täytyy löytyä selitysmallille täsmällinen vastine. Näyttääkin että tällä selitysmallilla on vakava ristiriita taivaan ilmiöiden kanssa.

Ratkaisu on kuitenkin varsin yksinkertainen: alkujaan uskomusmaailma oli monoteistinen. Tähän samaan päätelmään voidaan päätyä montaa eri tietä. Ensinnäkin kaikki maailmassa jakautuu oltuaan ensin yksi. Niin heimot, kielet, kansat kuin jumalatkin. Ensin on yksi verso, josta versoo kaikki paljous, kaikki sen jälkeläiset. Näin ollen voidaan jo maalaisjärjelläkin olettaa jumaliakin olleen vain yksi. Tätä ajatusta tukee myös taivaan tähdistön hahmotkin. Ensinnäkin kokkolinnun hahmoja on siellä useampiakin, niin linnunradalla joutsenen ja kotkan hahmossa kuin pohjolan vuoren huipullakin. Suomalaisessa mytologiassa joutsen on toisaalta tuonelanvirran suvantolainen, ja suvantolainen oli siis Väinämöisen nimen toisinto. Lyyra ei ole sattumalta Joutsenen tähdistön vieressä. Lisäksi taivaalta löytyy toinenkin Väinämöiseen liittyvä tähdistö, nimittäin Orion, jossa on Väinämöisen viikate. Eri tähdistöt liittyvätkin loppujen lopuksi samaan hahmoon.

Kuun nousu täydeksi kuuksi ja lasku kuolleeksi kuuksi synnyttivät kuvan laivasta, joka roihahtaa liekkeihin ja palaa poroksi syntyäkseen uudelleen. Tämä oli siis vain yksi vihje ja näkökulma elämän olomuodosta. Toisaalta laiva oli kokkolintu, joka siis nähtiin taivaalla lentävän linnuradan savujuovassa uuteen elämään kohti pohjoista. Kolmannnen kerran se nähdään Pohjolan vuoren huipulla kokkolinnulle tutunomaisessa paikassa. Taivaalla matkannut kuu oli tämä tuonelan virtaa ylittävä laiva ja taivaankannessa vuorelle pysähtyneenä tämä laiva oli toisintona Pohjantähti maailman vuoren huipulla. Samalla tapaa myös Raamatun vedenpaisumuksessa arkki ensin ajelehti rannattomalla merella ja lopuksi pysähtyi vuoren laelle ja uusi elämä alkoi tältä vuorelta.

Voidaankin päätellä ettei taivaan tähdistöjä käsitetty alkujaan kertomukseksi monista eri jumalista, vaan sarjakuvamaiseksi kertomukseksi alkuaikojen esi-isästä ja hänen vaiheistaan. Vasta myöhemmin nämä vaiheet käsitettiin uusiksi ja erillisiksi jumalhahmoiksi. Tällä tavoin jumalat syntyivät ja tämä kehityskulku voidaan nähdä hyvin Sumerin ja Egyptin muinaisista kulttuureistakin. Elämä itse oli jumala, joka antoi elämän kaikille muillekin jumalille. Näin ollen voidaan sanoa, että pakanauskonnoissakin vain Elämän Jumala oli ainoa oikea jumala, sillä kaikki muut jumalat olivat sille alisteisia. Tämä selittää sen miksi Raamatun hebrealaiset kutsuivat jumalaansa samansuuntaisilla nimillä kuin pakanatkin, mutta uskoivat kuitenkin palvelensa eri jumalaa. Symboliikka oli siis yhteistä, mutta jokin erotti. Se oli tapa selittää symboliikkaa. Pakanat uskoivat luonnon olevan itsessään jumala, kun taas hebrealaiset uskoivat koko luomakunnan olevan vain Elämän Jumalan kuvaus itsestään. Luonnon symboliikka oli yhteistä, mutta ero oli hengellisen ja maallisen näkökannan välillä. Hebrealaiset eivät uskoneet voivan miellyttää Elämän Jumalaa uhraamalle taivaan kappaleilla tai puu- ja kivijumalille. Vaikka hebrealaiset uskoivat Elämän Jumalan olevan kaikkialla läsnä, he uskoivat kaiken silmin nähtävän olevan vain kuollutta materiaa ja kuvaus näkymättömästä Luojasta kaiken takana. Tässä on myös kristillisen maailmankatsomuksen juuret ja suhde luonnon syntyyn sekä sen antamiin vertauskuviin.

Kuten aiemminkin kävi ilmi tämä laiva oli samalla kokkolintu, jolla oli uuden elämän viesti mukanaan. Suomalaisessa mytologiassa ihmisen henki poistui viimeisen henkäyksen mukana ruumiista suureen tuuleen, suureen henkeen. Johdonmukaisesti päättelemällä tässä tapahtumassa täytyi olla kyse linnusta, sillä lintu oli tässä hengessä elävä olento. Niinpä linnunrata on saanut nimensä lukemattomien henkäysten ja nuotioiden savujen virrasta, joka yhtyi suuren hengen virraksi, kuin savujuovaksi öiselle taivaalle. Kokkolinnun tuoma uuden elämän verso oli suomenheimoisille koivu, joka pystytettiin vainajan kummulle ja vielä nykyäänkin kokko, koivut ja käki ovat keskeisimpiä Juhannuksen symboleita. Raamatun vedenpaisumuskertomuksen yhtäläisyydet jatkuvat tässäkin, sillä arkissa oli mukana kyyhkynen, joka toi vuoren huipulla olleesen laivaan nokassaan uuden elämän verson.

Nyt ovat siis kasassa kuoleman virta eli veden paisumus, merestä kohonnut vuori eli Ararat, vuoren huipulla laiva eli arkki, laivassa ihmisten esi-isä eli Nooa ja kokkolintu eli kyyhkynen. Nämä kaikki ovat yhteisiä niin suomalaisessa kulttuurissa kuin Raamatussakin. Merestä noussut vuori, sen huipulla laiva, laivassa ihmisten esi-isä ja kokkolintu. Sekä arkeologiset löydöt että mytologia tukevat aukottomasti vain tätä selitysmallia. Näistä välähdyksistä muodostuukin yksi ehjä ja selkeä tarina, jolla suomenheimoisten tapa polttaa vainajansa suuressa kokossa ja jättää kummulle koivuinen kokkolinnun istuinpuu selittyy.

Äkkiseltään heikoimmalta näyttävä lenkki suomenheimoisten mytologian ja Raamatun yhteneväisyydessä on arkin polttamisen puuttuminen. Nooa kyllä rakensi alttarin ja poltti uhreja, mutta hänen ei kuitenkaan mainita polttaneen arkkia. Mistä siis suomenheimoiset saivat tulen? He tarkkailivat Kuun elämää ja havaitsivat sen syttyvän joka kierrollaan tulen suureen roihuun. Samalla tapaa kuin Kuun kierto, myös päivän ja vuoden kiertokin noudattivat samaa kaavaa. Tulen nousu toi uuden elämän. Tuli oli siis uuden elämän symboli. Toisaalta valossa saamme ymmärryksen ja tiedon meitä ympäröivästä maailmasta, mutta pimeys vie meiltä tämän ymmärryksen ja tiedon. Näin he päättelivät tulen olevan myös viisauden ja tiedon symboli. Nyt nämä kaksi käsitettä elämän syntyminen ja tieto yhdistyvät uudeksi kokonaisuudeksi, elämän ja kuolemattomuuden tiedoksi, jota kutsutaan Kalevalassa nimellä syntysanat. Esi-isällä oli tämä suuri viisaus, tieto, jolla ylitetään tuonelan virta ja tätä tietoa kuvataan mytologioissa tulella tai tulen toisinnolla kullalla. Silloisen maailmankatsomuksen mukaan Nooalla oli tämä tuli mukanaan. Nooan arkki oli jumalallisissa liekeissä. Vain tämä salainen tuli oli jotain, joka ei ollut materiaa.

Yhdysvaltain dollarissa on kuvattuna kokkolintu, mutta siitä löytyy myös kokon egyptiläinen vastine. Benben oli Egyptin mytologiassa alkumerestä aikojen alussa noussut kumpu. Kokkolinnun egyptiläistä vastinetta benu-lintua (feeniks) palvottiin Heliopoliksen temppelissä, jossa myös benben-kivi sijaitsi. Yhteneväisyys on myös siinä, että benben-kivi ja benu-lintu ovat nimeltään samankaltaisia kuten kokko vuoren huippuna ja kokko sillä istuvana lintuna ovat suomen kielessä. Samalla tapaa kuin kokko on muodoltaan kartiomainen vuorenhuippu, myös benben-kivi ja sitä noudatteleva pyramidi olivat luonteeltaan samanlaisia. Pyramidit suunnattiin tarkasti kohti pohjoista ja faaraon kammiosta oli tunneli kohti Pohjantähteä, jonne faaraon uskottiin matkaavan. Myös Egyptin pyramidit samaistettiin myyttiseen Pohjolan maailmanvuoreen. Pyrmideihin myös laitettiin faaraoita varten Nooan arkkia kuvaava laiva, jotta faaraot voisivat Nooan lailla ylittää kuoleman virran. Kheopsin pyramidista löytyy tarkasti mitattuna 43,6 metriä pitkä laiva. Venehautaus on vanhimpia hautausmuotoja aikojen alusta, sillä jo sumerit laittoivat veneen hautaan vainajan mukaan.

Benben-kivi oli temppelissä paikalla, johon osuivat auringon ensimmäiset säteet, kuvaten samaan aikaan valon symbolista merkitystä, kuin ensimmäisenä merestä kohoavaa. Benben-kivi kullattiin kahdestakin syystä: se tehosti valon kirkkautta ja kulta oli itsekin valon symboli. Pyramidin nimen etymologia on valoa merkitsevä kreikkalainen sana "pyra", koska sen huippu oli tulessa. Dollarin pyramidin huipulla oleva palava ja kaikkitietävä silmä kuvaa tätä vedenpaisumuksesta selvinneen esi-isän jumalallista ja silmiltä salaista tietoa.

Suomenheimoiset uskoivat polveutuneensa tästä muinaisesta suuren tulvan tulen avulla ylittäneestä esi-isästä ja tahtoivat noudattaa jumaluuteen nousseen esi-isänsä esimerkkiä hautajaismenoissaan. Ihmisten ensimmäinen esi-isä tunnettiin suuressa osassa maailmaa nimillä Minos, Manes, Menes ja Mannus. Toisaalta voimme päätellä tämän ensimmäisen esi-isän täyttäneen Nooan tunnusmerkistön. Intialainen Nooan vastine onkin Manu, joka pelasti ihmiskunnan rakentamalla jättiläiskokoisen laivan. Kuu on englannissa Moon ja vastaavasti nimetyt olivat myös suomensukuisten kuujumalat Mannu, Meness ja Mennuo. Tämä suuren tulvan ylittänyt esi-isä, "The Man", josta kaikki kansat periytyivat tunnettiin siis tämän suuntaisilla nimillä hyvin laajalti. Nooan nimi merkitsee hebreassa lepoa, joten sekin on selvä viittaus yöhön. Itse epäilen Nooan nimen polveutuvat pidemmästä muodosta Manoah, ´lepo´, ´lepopaikka´, jonka alkuosan uskon polveutuvan maata, materiaa ja ihmistä tarkoittavasta sumerilaistenkin tuntemasta sanasta "ma". Manoah on samalla hyvin läheinen Gazan vanhimmalle nimelle Minoah.

Seurattaessa graafia, joka kertoo ihmisen lisääntymisestä, voidaan päätellä ihmispopulaation alkaneen lisääntyä vasta muutama tuhat vuotta ekr. Toisaalta seurattaessa jumalien jakautumista päästään suunnilleen samaan aikakauteen, jolloin jumalia on ollut vain yksi. Näyttääkin siltä, että ihmiskunnassa on tuolloin on tapahtunut jonkinlainen hengellinen herääminen ja ihmiskunta on alkanut lisääntyä tuohon samaan aikaan. Voidaan olettaa, että Lähi-Idästä, joka oli sen aikainen sivistyksen kehto ja maailman keskipiste levisi tämä maailmankatsomus Pohjolaankin. Tämän maailmankatsomuksen synty voidaan pääpiirteissään selittää vedenpitävästi taivaankannen ilmiöillä ja voimme ajoittaa Kalevalan tarinoiden saapumisen arkeologisten löytöjen perusteella tuhansien vuosien taakse. Suomenheimoisten tapa polttaa vainajansa oli kiinteä osa koko maailmaan levinnyttä vedenpaisumustarinaa. Pohjoinen taivaankansi oli yhteinen koko pohjoiselle pallonpuoliskolle ja ehkä se selittää miksi vedenpaisumustarina tunnettiin huonosti vain Afrikassa.

Eräs yhteneväisyys monissa vedenpaisumustarinoissa on maankuoren avautuminen ja vesien purkautuminen maan syvyyksistä. Koska maa oli materiaa ja vastasi symboliikassa ihmistä, tämä tapahtuma tarkoittaisi ihon avautumista ja veren purkautumista. Samalla tapaa kuin vesi merkitsi Elämää jumalana, samalla tapaa ihmisruumiissa veri on elämän symboli. Kalevala todellakin vahvistaa näin tapahtuneen. Väinämöisen kirves osui polveen ja tästä alkoi verenpaisumus. Vaikka tulva koko suuruudessaan tästä paisumuksesta ei olekaan jäänyt Kalevalaan, se löytyy kuitenkin muilta suomalaisugrilaisilta. Koska veri ja vesi vastasivat toisiaan voitaisiin symboliikan pohjalta uskoa tuonen tumman joen olleen veren musta joki. Materiaan eli pelkkään ihmisviisauteen turvautuneet hukkuivat, mutta veden varaan eli jumalallisen viisauden varaan heittäytyneet selvisivät kuolemattomina. Lisäksi voimme tästä kaikesta päätellä Väinämöisen uskotun olleen lihaa ja verta, ei siis jumala henkiolentona, vaan ihminen, joka ensimmäisenä saavutti jumaluuden ja kuolemattomuuden tiedon. Ihminen, joka oli tullut jumalaksi. Se neljäs arkissa oli Fornjot, muinainen jättiläinen.

Kuitenkin vaikka vedenpaisumustarinat ovat pääpiirteissään yhteisiä taivaan ilmiöiden kanssa, niissä on monesti yhteisiä piirteitä, joita on vaikea selittää taivaan ilmiöiden tapahtumilla. Tarinalla on yhteiset kertojat muutaman vuosituhannen takaa.