Etymologia sukunimille Kokko, Kukko, Kekko, Kokki ja Kekki

Käki saa nimensä ääntelystään. Käki on latinaksi cuculus canorus, englanniksi cuckoo, joten ei ole epäilystäkään etteikö nimi ole annettu ääntelyn mukaan. Englannin kieli paljastaakin, että kukko on tarkoittanut käkeä, vaikka kyllä kukkokin sanoo: ”kukko kiekuu!” Suomalaisessa mytologiassa kukko on kuitenkin tarkoittanut alun perin käkeä ja vasta myöhemmin tällä nimellä on kutsuttu käen kelttiläistä vastinetta kukkoa. Savolaisten suurin juhla on Juhannus, johon käki kuuluu erottamattomana osana, sillä käki on kevään symboli, mutta kukko on aamun symboli. Kukko ei täten kuulu läheisesti Juhannukseen eikä suomalaiseen luontoon kuten käki, mutta käen ja kukon nimen ja symbolisen merkityksen kautta myös monia muita lintuja, jotka ovat viestintuojia uudesta elämästä on kutsuttu kukoiksi tai kokoiksi. Kalevalassa koivuun istunut lintu on samassa runossa välillä käki, välillä kokko, sillä niillä tarkoitetaan samaa asiaa. Käki kuuluu ehdottomasti yhdeksi Juhannuksen symboliksi koivujen ja juhannuskokon ohella. Käki istuu koivun latvassa, joka sekin uuden elämän versona on käen symboli. Käen symboli on myös juhannuskokko eli toiselta nimeltään kukku, vanhan kuoleman symboli.

Suomalainen mytologia paljastaa kokko-sanan etymologian varsin selvästi. Kokko kuten juhannuskokko on koottu keko, jolla on vanha historia suomalaisessa kulttuurissa. Tuli oli vanhan kuoleman ja uuden syntymisen symboli, ollen hyvin keskeinen tekijä suomalaisille. Sillä oli merkittävä jumalallinen symbolinen arvo hedelmällisyyden ja uuden elämän tuojana monella muotoa. Tulen kasketessa vanhan metsän tämä vanhan kuoleminen oli samalla uuden sadon syntymä. Toisaalta vainajat haudattiin kokossa, joka poltti vanhan ruumiin ja vei vainajan uuteen elämään. Vainajansa polttaneiden kelttiläisten kukkokin kiekaisemalla sai auringon nousemaan. Arvioisin tulen palvomisen tulleen suomalaisille heimoille jossain 1500 ekr, paikkeilla meripihkakaupan sivuvaikutuksena kelttiläisten tuomana, sillä uskon kelttien välittäneen suomalaisten heimojen meripihkan Egeanmerelle minolaiseen ja mykeneläiseen kulttuuriin.

Ibn Fadlan kertoo kuinka rusien vainajat polttohaudattiin tällä tavalla laivassaan ja tuhkan päälle koottiin (kasattiin kokkoon) kivistä tai maasta kasattu kukkula. Kukkula on käen kukkumapaikka ja käelle pystytettiin tästä syystä istuinpuuksi koivupaalu. Näin pientä nyppylää kuvaava sana kukkula syntyi suomen kieleen merkiten kukkurapääksi keottua kukkumapaikkaa. Kukkula, Kukkola ja Kokkola ovat niminä tällä tavoin muodostuneita. Tätä samaa symboliikkaa noudattaen keskikesän, auringon tulen juhlassa Juhannuksessa kokko symboloi kokkolinnun (vrt. feenikslintu) kuolemaa ja uuden syntymää. Kokkolintu käsitettiin myyttiset syntysanat omaavaksi jumalaksi. Kalevalassa kokko oli lintu, jota kutsuttiin toisaalta käeksi. Rusien kummulle pystyttämä koivupaalu symboloi käen kukkumapuuta, kuten Kalevalassakin sille jätettiin koivu istuinpuuksi. Tästä syystä myös Juhannukseen kuuluvat kokko ja koivut.

Kokko, kokoa kokoon koko kokko -sanaleikissä kaikki sanat ovat toistensa variaatioita ja kaikilla sanoilla on sama etymologia. Suomalaiset sukunimet Kokko, Kekko, Kukko, Kokki ja Kekki ovat vokalisoimalla tehtyjä muunnoksia uuden elämän tuovan käen nimestä. Lisäksi sanaa esiintyy varsin runsaasti samaan aikaan tuplakonsonanteilla tai ilman, esim. Keko = Kekko, joten Kekkonen/Kekonen = Käkönen, josta Kähkönen. Sanasta on variaatioita eri taivutusmuodoissa ja vokaalistuksissa, esim. koko = kaikki, kootkaa = kotka, koottu = koitto, keottu, joten kokoaminen on myös kekoamista, jolloin Keko ja siitä juontuva Kekkola ovat todellakin Kukkulan ja Kokkolan kanssa synonyymejä. Hämeenkyröstä löytyykin sama mies nimillä Keko että Kekko ja tuolla seudulla asui useassa kylässä sukua, jonka lisänimi oli Käki. Toisaalla Kekko esiintyy nimenä muodossa Käkko ja samalla tavoin Kekkola on toisessa muodossa Käkola, joten voidaan pitää varmistettuna Kekkosten olleen alkujaan Käki-sukua. Tämä selittää myös miksi kirkonkirjoista oli vaikea erottaa oululaisen Keckmanin suvun suomalaisesta nimimuodosta oliko kyseessä Kekkonen vai Kähkönen, sillä Kähkösen olisi kuulunut olla Käkönen. Kekonen ja Käkönen ovat alkujaan sama nimi, kuten ovat myös Kukkula, Kekkola, Kokkola, Kukkola, Kokkila ja Kekkilä niminä syntyneet samasta uskonnollisesta juhannuskokosta ja laivapolttohautauksesta.

Käki on ruotsin kielisenä sotilasnimenä Käck, merkiten rohkeaa ja reipasta ja tästä nimestä arvioidaan myös Kekkien suvun tulevan. Ja kuten ehkä arvaat Kekkien suvulla on vaikeuksia erottaa onko alunperin kyseessä ollut Kekko vai Kekki. Kokki, (Koch) joka on sukuni perimätiedon mukaan esi-isäni nimi, merkitsee valmistajaa kuten kukko ja käkikin symbolisesti olivat. Skotlannissa käellä oli maaemoa kuvaava kivilohkare laulupaikkanaan ja tämä kivi oli käen mukaan nimetty gowk, josta on muuan muassa variaatioita gouk, gouke, goik, gok, goke, gook. Vastaavalla tavoin myös on muodostunut Kangasniemen Koukka-sukunimi. Nämä nimet eivät todista näiden kaikkien sukujen olevan lähtöisin samasta esi-isästä, koska tämä uskomus on ollut laajalle Itäemeren suomalaisten keskuudessa. Tämä määrittää pikaisestikin vilkaistuna vähintään kymmeniä sukuja ja kyseessä onkin ikivanha ja perustavaa laatua oleva nimi.