lauantai 25. marraskuuta 2017

Lopppukaneetti

Tämä kirjoitus on päätös erääseen aikakauteen, jossa olen koeponnistanut erilaisia ideoita ja ajatuksia. Tämä on ollut aikakausi, jolloin olen kehittänyt itseäni kirjoittajana, tutkijana ja ajattelijana. Jalostanut ajatuksia kohti valmista lopputuotetta. Aina jää käteen jotain kestävääkin ja sitä hyödyntääkseni minulla onkin tavoite koota nämä kestävimmät näkemykset toisiaan tukevaksi kokonaiskuvaksi. Kirjoittaa kuvin täydennetty kirja muinaisesta maailmankatsomuksesta ja sen sisältämästä symboliikasta ja yhteydestä kieleen. Jos aikaa ja tarmoa riittää.

Tämä artikkeli-sarja on varmasti ollut monelle vaikeaselkoinen monestakin syystä. Tästä syystä on hyvä hieman valottaa taustoja tämän sarjan synnylle, ilmaisutavalle ja luonteelle.

Olen lähtenyt tutkimaan historiaa pohjalta, miltei täysin historiaa tuntematta, mutta kiihkeästi yrittäen löytää vastauksen siihen koko ajan itseäni ja osaamistani kehittäen. Olen pyrkinyt päätelmieni teossa uppoutumaan hyvin syvälle tutkimaani maailmankuvaan, löytämään raakamateriaalia, ideoita ja päätelmiä työpöydälle ja tietoisesti sulkemaan ajatteluni ulkopuolelle kaiken yleisen mielipiteen ja kaikkien yleisesti tunnustettujen auktoriteettien vaikutuksen. Tämä lähtökohta antaa kirjoittamiselleni erään sille ominaislaatuisen piirteensä.

Minua on kiinnostanut vain totuus. Todennäköisin tulkinta todisteiden valossa oli se kenen tahansa esittämä. Olen pyrkinyt sulkemaan ajatteluni ulkopuolelle myös henkilökohtaisen kunnianhimon, halun miellyttää ja saada tunnustusta, ja täten estää niiden vaikutus objektiiviseen havannointiini. Kuitenkin tiedostaen sen kaiken olevan erottamaton osa itseäni. Nämä vuodet ovat kehittäneet minua tällä alalla.

Minulla on ollut alusta lähtien oma metodini löytää totuus. En voi sanoa tieteellinen metodi, koska tiede ei pyri ensisijaisesti totuuteen, vaan löytämään metodin, jolla totuus on selitettävissä. Tästä syystä tieteelle totuus on monesti epätosi. Tiede ei kyennyt tietämään Afrikan ja Etelä-Amerikan mantereen olleen yhtä, vaikka se oli kaikkien silmien nähtävillä ja ymmärrettävissä. Minun kutsumustehtäväni historiantutkijana on ollut löytää tämä totuus.

Olen prioirisoinut ja pyrkinyt käyttämään tärkeimpinä todistuksina olemassaolevia todisteita ja alkuperäisiä lähteitä päätelmieni vahvistukseksi. Arkeologiset löydöt muinaisista symboleista ja teksteistä ovat olleet minulle kaikkein kiinnostavimpia niiden autenttisuuden tähden. Olen käyttänyt apunani muiden tutkijoiden arvioita miten se kaikki on selitettävissä. Useinkin liian vähän, keskittyen vain omaan tekemiseeni. Monesti jälkeenpäin olen huomannut jonkun toisen jo oivaltaneen saman asian toista kautta minua ennen. Mutta tämäkään ei ole ollut turhaa työtä, sillä kahden eri tutkijan pääseminen samaan lopputulokseen omilla metodeillaan osoittaa teorian luotettavuutta.

En ole pelännyt erehtymistä, ne kuuluvat osana tähän työhön. Olen riippumaton virkanimityksistä ja apurahoista, joissa uskottavuus voi kärsiä kohtuuttomasti inhimmillisestä virheestä. Olen julkistanut ajatuksia ja näkemyksiä keskeneräisinä välittämättä mahdollisista harhalaukauksista. Jokaisen tosin tappiona kokien. Osin olen kirjoittanut itseäni varten selkeyttääkseni omia näkemyksiäni, mutta merkittävinpänä syynä julkiseen levitykseen on ollut halu tukea ja nopeuttaa historianselvitystä ja saattaa nopeasti yleisön saataville omat huomioni, sillä tiedän monien muidenkin pohtivan näitä samoja asioita tahoillaan, ja jotka kuten minäkin, ovat saaneet paljon vinkkejä vastaavalla tavalla. Tästä syystä artikkeleissa on ollut piirteitä raakamateriaalin sekamelskasta työpöydällä, jossa ikään kuin ranskalaisten viivojen rautalangalla parsien irtonaisia ideoita on yhdistetty karkeiksi lauseiksi.

Suurin vahvuuteni on ymmärtää kokonaiskuvaa ja priorisoida mikä siinä on olennaisinta ja mitkä asiat liittyvät toisiinsa. Hahmottaa ja tunnistaa profiileja symbolisella tasolla. Koska tapani hahmottaa maailmaa on visuaalinen, olen monesti poiminut kokonaiskuvasta ulkopuolisen silmin täysin satunnaisia kohtia ja liittänyt ne yhteen jopa yhdessä ja samassa lauseessa tavalla, jota toisesta maailmankatsomuksesta maailmaa hahmottavan on vaikea ymmärtää yhteenkuuluvaksi. En ole huippuosaaja millään yksittäisellä alalla historian, matematiikan, psykologian, genetiikan, filosofian jne. ymmärtämisessä, mutta niiden yhdesssä muodostavan kokonaiskuvan ymmärtäminen on minun huippuosaamistani. Pystyn toimimaan olosuhteissa, joissa tietoa on niukasti saatavilla.

Olen pyrkinyt rekonstruoimaan kaikkea tietotaitoani hyödyntäen muinaisen maailmankuvan ja uskon onnistuneeni tässä. Jollain tapaa koen päässeeni mytologian mekanismien ymmärtämisessä pään sisään ja pystynyt asettumaan muinaisen maailmankatsomuksen omaavan esi-isäni asemaan siinä, miten se maailmankuva vaikutti jokapäiväiseen elämään.

Olen esittänyt vuosien varrella suuren määrän erilaisia tulkintoja historiasta ja kielestä. Osa niistä on varteenotettavia hypoteesejä, osa villejäkin veikkauksia metodini pohjalta ja monet niistä ovat osoittautuneet ja tulevat osoittautumaan vääriksi arvioiksi. Katson hyvin erilaisin silmin artikkeleitani ajan tuoman välimatkan päästä. Näen niissä on paljon potentiaalia, joka tarvitsee puutarhurin kättä leikkelemään liiat rönsyt pois ja oksastamaan osan oksista oikeaan paikkaansa ja asentoonsa.

Mutta metodini synnyttämä päälinja on kuitenkin säilynyt ja vahvistunut niin etten usko sen kumoutumisen olevan käytännössä enää mahdollista. Se tulee olemaan yksi merkittävistä muutoksista lähivuosikymmeninä historian- ja kielentutkimuksessa. Mytologialla ja muinaisella maailmankatsomuksella on huomattavasti tiedostettua suurempi merkitys kielen etymologiassa. Sillä on oletettavasti merkittävin painoarvo symbolisia merkityksiä sisältävän sanaston syntymisessä ja muotoutumisessa. Yleensäkin kielen syntymisessä. Huomasin Michael Witzelin pohtineen kirjassaan "The Origins of the World's Mythologies" samansuuntaisia näkökulmia.

Esimerkiksi myyttien yhteydestä kieleen käy miten ensimmäisestä kirjoitetusta kielestä Sumerista nykyiseen englantiin näkyy sanojen "father", ´isä´ ja "mother", ´äiti´ yhteys sanoihin "water", ´vesi´ ja "mater", ´maa´. Sumerin isää ja vettä koskien "a", "aba", ´isä´ ja "a", "aba", ´vesi´. Sumerin kielestä löytyy myös äidin ja maan yhteys, mutta äidin alkuperä materiassa on muutoinkin yleisesti tiedossa. Naista ja äitä eri yhteyksissä sumerissa merkitsevät sanat "ma/ama", "mi" ja "mu" ovat m-kirjaimen erilaisia vokaalistuksia. Maata merkitsivät mm. sanat "ma/mada/maatu". "Ma" oli myyttisestä alkumerestä noussut alkuvuori tai alkumaa ja jumaluuden nimenä sitä käytettiin maaemoa vastaassa merkityksessä. Sattumaa tai ei, sumerin sanoista "ma", ´maa´, ja "ama", ´emo´ voitaisiin muodostaa "ma-ama", jolloin merkitys ja ulkoasu olisivat hyvin lähellä suomalaista sanaa "maaemo". Sanojen isä/vesi (huom. b ääntyy v:nä) ja äiti/maa todennäköinen kehityskulku eri aikakausina: va > vata > vatar, ma > mata > matar (huom. vokaalistuksia erilaisia eri kielissä, suom. veti > vesi).

Kaikissa pohjoisen pallonpuoliskon uskomuksissa Raamatusta lähtien on tämä sama vertauskuvallinen yhteys. Vesi kuvasi isää ja maa kuvasi vedestä syntynyttä äitiä. Jumalaa ja puolisoa. Toisintona tämä tapahtuma on hetkessä jolloin Jumala omasta puhalluksestaan (vrt. puhaltaa, puhua) teki ihmiseen elämän hengen. Kolmannen kerran tämä symbolinen tapahtuma toistuu naisen syntyessä miehestä, miehen kylkiluusta. Symbolisesta yhteydestä johtuen niin isää ja vettä kuin äitiä ja maata kuvaavat sanatkin olivat alunperin samoja.

Tai miksi "joutsen" ja "jousi" ovat yhteisiä etymologialtaan? Lentävän joutsenen ja jousen hahmo on yhteinen ja se selittäisi yhteisen alkuperän, mutta myös niiden merkitys mytologiassa oli yhteinen. Joutsen oli se joka toi valon ja uuden elämän ja samalla tapaa muinoin nähtiin jousen ja (Amorin) nuolen kuvaavan ensimmäisiä valonsäteitä ja uuden elämän luojaa. Ja kun kevään valo tuli ja se toi lämmön, mutta se oli myös lemmen aika. Näin myös lämpö ja lempi ovat suomen kielessä mytologista taustaa vasten synonyymejä sen ohella että ne myös näyttävät samoilta sanoilta.

Muinaisella maailmankatsomuksella oli piirre, että kaiken ajateltiin olevan harmoniassa keskenään. Niin maailman synty, kuin hallintomuotokin noudattelivat samoja lainalaisuuksia, jotka olivat kaikuja näkymättömästä maailmasta. Simo Parpola on hahmottanut tämän saman asian muinaisesta assyrialaisesta maailmankuvasta. Tätä lähtökohtaa vasten sanaston sulautuminen siihen harmoniaan ei ole kovinkaan yllättävää.

Tämä sama harmonia jatkui myös tähtitaivaalle, jossa tulisesta koskesta selvittyään Joutsen lentää savuisen joen suvannossa uuteen elämään linnunradan kuolemanvirralla kohti Pohjantähteä seurassaan syntysanoja kuvaava Lyyra (lyriikka, joutsenlaulu ja Väinämöinen). Erittäin väkevää symboliikkaa tuhansien vuosien takaa. Paljon tästä maailmankuvasta on jäänyt elämäänkin, meidän sitä ymmärtämättä.

Toinenkin merkittävä tutkintalinja on tullut maaliin, sillä uskoin karjalaisella heimolla olleen oma yhteiskunnallinen asemansa Harjavallan ja Tampereen alueella ennen ristiretkiä.

Savoon Mikkelin Tuukkalaan tuli asutusvirta suoraan Karjalasta ja tulijat olivat olleet vahvasti aseistettuja, varakkaita, suurikokoisia ja luista löytyi miekan iskujen jälkiä. Tämä sopii hyvin historiankuvauksiin karjalaisten asemasta sotilaina ja verojen kerääjinä. Arkeologisten löytöjen pohjalta on jo ennestään tiedetty, että Savoon tuli toinenkin asutusvirta Hämeestä kutakuinkin Rautalampi-Rantasalmi -reittiä.

Aloittelin silloin tutkijan uraani ja lukiessani hämäläisten muuttovirrasta Hämeestä Savoon koin sen olevan ajatuksena ristiriitainen. Hämäläiset, kinesteettiset läheisyyttä ja lämpöä kaipaavat itsensä tunnesitein yhteisöönsä ja elannollaan peltoihinsa sitoneet ihmiset. Ihmiset, joille visuaalisen kokonaiskuvan ja tulevaisuuden hahmottaminen ja nopeasti vaihtuviin olosuhteisiin sopeutuminen on perusluonteesta johtuen vaikeaa. Kuinka ihmeessä he lähtisivät kohti tuntemattomia kohtaloita ja erämaita? Se olisi heidän perusluontonsa vastaista. Eihän he menneet edes omille takamailleen kuninkaan käskystäkään.

Sen sijaan tälläinen vaeltaminen, vaaroja kohtaava ja väkivaltainenkin elämä on visuaalisesti elämää hahmottavan karjalaisen heimon ominaispiirre. Heimon, jolla on sisäisen tuntemisen sijaan kyltymätön halu näkemään uutta ja oppimaan uutta. Heille uuteen sopeutuminen on luonnollinen tapa elää je heille olisi ollut luonnollista lähteä kohti tuntematonta. Tuntemattoman Sotilaan Rokka on todenmukainen kuvaus karjalaisen luonteen vahvuuksista.

Osin tästä syystä uskoin aina vahvasti, että karjalaista alkuperää olevat heimot ovat asuttaneet Hämettä ja lähteneet sieltä Savoon. Uskoin karjalaisten tienneen historiansa ja tunteneen aina yhteytensä omaan heimoonsa ja kohdanneen toisensa Savossa.

Toinen seikka joka tuki tätä teoriaa oli Harjavallan ja Hämeen nimistön esiintyminen savo-karjalaisesssa kulttuurissa. Harjavallan nimenkin uskoin juontuneen sanasta Cariavalta.

Kolmanneksi karjalaisten läsnäoloa Hämeessä tukee myös heidän yhteiskunnallinen asemansa. He olivat Novgorodissakin kuninkaan palveluksessa olevia sotilaita ja verojen kerääjiä, kuten Tuukkalan löydötkin todistavat. On luonnollista, että he toimivat perusluonteeltaan sopivina ja ammattiinsa harjaantuneina vastaavissa tehtävissä myös Hämeessä ja Harjavallassa. Vanajaveden vesistö oli keskeinen turkiskaupan keskus vesireittien solmukohdassa ja tunnettiin keskiajan Carta Marinassa muinaisena kuningaskuntana.

Suuri osa muutosvirtaa Hämeestä osuu ajankohdan jälkeen, jolloin tämän suomalaisten kuningaskunnan valta murtui saksalaisten ja tanskalaisten ristiretkien paineessa Kokemäenjoen vesistön valtapiirissä ja muualla Länsi-Suomessa. Saksalaiset ja tanskalaiset hallitsivat Suomea 1500-luvulle saakka ristiretkien jälkeen ja Vanajaveden Sääksmäki on vanhoissa kartoissa muodossa Saksamäki tai paikan kohdalla on maininta "saxsa gen tilium", ´saksalaiset ihmiset´.

Karjalaista alkuperää olevia lähti vesireittejä pitkin ja päätyi hyvin samoille alueilla Rantasalmelle kuin suoraan Karjalasta Mikkelin Tuukkalaan tullut asutusvirta. Saksan mukaan nimettyjä hallintopaikkoja on kaikilla näillä karjalaisten vanhastaan asuttamilla paikoilla Mikkelin, Haukivuoren ja Kangasniemen alueella muistona näistä ajoista. Valta-asetelmien muuttuessa näyttääkin siltä, että karjalaiset sotilaat vaihtoivat isäntää. Sukuni karjalaista ja Suomen historiallista taustaa vasten en ihmettele miksi myös oman suvun esi-isästä on kulkenut perimätieto hänestä saksalaisena sotilaana.

Neljäs syy uskomukseeni karjalaisten läsnäolosta Tampereen vesistöissä oli geneettisten osumien alkuperä Tampereen ja Vanajaveden alueella. Nyttemmin geenitestien valossa tämä arvio Hämeestä tulleen muuttovirran karjalaisesta alkuperästä onkin saanut vahvistuksen. Osumien määrä on kasvanut testausten lisääntyessä ja tällä hetkellä karjalaista alkuperää olevia osumia Tampereen-Hämeenlinnan vesistöjen suunnalta yhä enemmän. Esimerkiksi Kärkkäisten nimi vilahtelee usein osumissa. Kärkkäisen suvun lähtöpaikaksi on löydetty Kärkkään kylä, jonne uskotaan tulleen Vanajaveden etelärannalta, Sääksmäen valtapiiristä.

Rantasalmelta kotoisin oleva Iha-Lempisten suku muuttuu Räsäsiksi ja sattumalta saman Vanajaveden etelärannalla, josta asutusvirta Hämeestä Rantasalmelle tuli on Ihalempi-niminen paikka. Uskon että Räsästen vanha nimi on alkuisin sieltä. Rantasalmelta osa asutusvirrasta jatkoi pohjoisen lisäksi takaisin kohti Karjalaa. Näinkin päin on kuljettu ja se voisi hyvin selittää miksi länsi-suomalaisia piirteitä on Kalevalassa. Kertomus Lemminkäisestä (huom: Lempäälä ja Ihalempi)on minun arvioni mukaan Tampereen vesistöistä lähtöisin. Samoin kertomukset joihin liittyy luku yhdeksän, joka tunnettiin pyhänä lukuna skandinaavisessa mytologiassa.

Kun katson geneettistä sukupuuta, näyttää siltä, että savolaisten alkujuurta on tullut Karjalasta ensin Hämeeseen, jonka yksi oksa (CTS3223) on siirtynyt Savoon muodostaen savolaiseksi käsitetyn kansanosan pääryhmän, osan oksista jäädessä asuttamaan Hämettä. Hämeestä tuli kuitenkin myös karjalaiseen sukupuuhun lukeutuvia ihmisiä, kuten edellä mainitut Kärkkäiset. Jopa omalla kylälläni tiedetään olleen vanhin asutus Hämeestä. Nyt kuitenkin tiedän viimeisten geenitestien valossa, että eräskin suku on pirkanmaalainen, mutta SNP-testien valossa on kuitenkin savolaista haaraa. Näin hämäläisasutus Savossa saa uuden selityksen, mutta toki myös hämäläiset ovat levinneet tämän asutusvirran mukana.

Geenitestauksen varhaisessa vaiheessa markkereistani arvioiden perimäni oli osittain balttilaiseksi määritettävä. Uskoinkin balttilaisten liiviläisten ja karjalaisten olleenkin kielellisesti ja geneettisesti toisilleen lähimmät sukulaiset itämerensuomalaisista. Genetiikan valossa tämä tieto on kumoutunut. Balttilaiset ovat taaimmaisena geenipuussa ikään kuin hämäläistenkin takana. Kuitenkin kulttuurillisesti, yhteiskunnalliselta asemaltaan, nämä kaksi karjalaisten ja kuurilaisten linjaa ovat myöhemmin yhdistyneet.

Karjalaiset olivat kuninkaan verojen kerääjiä ja sotilaita. Kuurilaiset olivat puolestaan hallitseva liiviläisten yläluokka. Carialaiset ja kuurilaiset voidaan nimenä johtaa kuninkaan sotajoukkoa merkitsevistä sanoista. Myös mytologinen nimistön yhteys näkyy karjalaisen ja kuurilaisten nimessä. Vuosituhansia vanhoilla, mutta suomenheimoisilla nykypäivään säilyneilla nimillä Caria ja Curete on kummallakin kaksi erotettavaa merkitystä sekä uskonnollisena että yhteiskunnallista asemaa osoittavana tunnuksena. Ikään kuin kaksi selitystä, jotka ovat kummatkin oikeita. On myös mahdollista, että voimaa ja valtaa kuvaava sana "saksa" on korvannut sotilaallista voimaa kuvaavan sanan "caria".

Alkujaankin olin sukututkijana kiinnostunut lähinnä oman klaanini suurista linjoista, enkä syventynyt koskaan laatimaan yksityiskohtaisia sukutauluja. Minua on kiinnostanut kokonaiskuvan oikeellisuus, ei yksityiskohtien tarkkuus. Tähän tavoitteeseen geenitestaus tarjoaa lyömättömän työkalun. Ne ovat lisääntyessään alkaneet pureutua erittäin hyvin suomalaisten juuriin ja kaikkein tehokkaimmin selittää alkuperää ja kulkureittejä. Itselläni ei ole enää annettavaa ja mielenkiintoakaan kilpailla geenitestien kanssa tuloksien saavuttamisessa omilla metodeillani. Tulen kyllä jatkossakin ottamaan geenitestejä itsestäni ja mielenkiinnolla seuraamaan tutkimustuloksia. Minulla on tilauksessa SNP-testejä Z1941, PL62, CTS8565, josta karkea haarukka on löydettävissä ja aion jatkaa tästä tarkempiin testeihin löytääkseni oman klaanini. Tuloksista ilmoittelen jälkikirjoituksina myöhemmin. Tällä hetkellä testit eivät pysy ennakoidussa aikataulussa, vaan tuloksien saaminen kestää noin kolme kuukautta.

Suomalaisten historia tullaan vielä kirjoittamaan. Tähän olen aina uskonut ja sen päämäärän eteen olen tätä työtä tehnyt. Ja tänään se päivä on päivän lähempänä.

On aika sanoa hyvästit tässä formaatissa, mutta toivon että näemme vielä näissä merkeissä uudistunein silmin.

Hyvää jatkoa kaikille lukijoille!

Timo Kohvakka


PS. Tuloksia dna-testeistä on jälleen tullut. Testautin SNP-markkerit VL62, Z1941 ja CTS8565. Nämä kaikki olivat negatiivisia. Se merkitsee isälinjani olevan sukupuussa ennen karjalaisten tai savolaisten syntymää. Tämä selittää myös sitä, miksi 37:n STR-markkerin perusteella löytyi viitteitä sekä savolaisiin että karjalaisiin, mutta mitään tarkempaa viitettä ei kuitenkaan isälinjasta saanut. Aemmin olen testauttanut BY549, sekin negatiivinen. Family Finder on testauksessa. (28.11.2017)

PPS. En ollut aiemmin löytänyt Räsästen geenitestejä, koska olin etsinyt väärästä paikasta suomalais-ugrilaisten joukosta. Testitietonsa jakaneitakin on heikosti suvun kokoon nähden, vain yksi, ja sen STR-markkerien perusteella Räsäset ovat Hiltusten ja Kortelaisten kanssa scandinaavista isälinjaa I-L258. Isälinjan I-L258 synnystä Familytreedna:n sivuilla lukee: "Alaryhmien synty on nykyisestä tilanteesta päätellen tapahtunut Satakunnan, Pirkanmaan ja Hämeen alueilla Roomalaisella rautakaudella noin 1700 vuotta sitten. Ilmiö voidaan siten liittää rautakautisen muinaishämäläisen kulttuurialueen syntyyn. Myöhemmin, Merovingiajalta alkaen, alaryhmiä on levinnyt pohjoiseen ja itään hämäläisen ekspansion mukana." Tämä Räsästen geneettinen kulkureitti tukee arviotani Ihalempi-nimen siirtymisestä Vanajavedeltä Savon Rantasalmelle. Todennäköisesti se kertoo Räsästen suvun tarkan alkupisteen Hämeessä. Uskon vahvasti Räsästen nimen tulevan ruotsalaisesta raivoavaa ja riehuvaa tarkoittavaan sanasta "rasa" ja saaneen suomalaisen muodon Räsä, ollen joissain asiakirjoissa myös alkuperäistä muotoa Rasa. Aiemmasta arviostani poiketen kyseessä onkin luultavimmin sotilasnimi, eikä kaskenpolttoon liittyvä. Tämä olisi erittäin uskottava selitys Kustaa Vaasan aiheuttamat olosuhteiden muutokset huomioiden 1500-luvulla. (3.12.2017)

PPPS. Family Finder tulokset ovat saapuneet. Tämän testin tulkinnassa pitää ajatella joustavasti vähän joka lähtöön. Läheinen serkku oli serkkulistauksessa ensimmäisenä, joten tältä osaa oikein. Muutoinkin karkealla kaavalla tulokset olivat oikean suuntaisia, vaikka tuttuja ei tuhansien joukossa ollutkaan juuri ketään. Ajoin Gedmatchilla testin mihin kaikkialle maailmassa geneettisiä yhteyksiä löytyy, jolloin MDLP World -testi antoi prosentit: Pohjois- ja Itä-Eurooppa 60.09, Etelä- ja Länsi-Eurooppa 26.67, Pohjois-Aasia 7.02, Lähi-Itä 2.69, Mesoamerikka 1.41, Itä-Aasia 0.95, Arktinen Amerikka 0.83, Melaneesia 0.34. Geneettiset etäisyydet olivat: Suomi 3.19, Pohjois-Venäjä 3.73, Inkeri 4.63, Karjala 5.28, Etelä-Suomi 5.88. Huomioitavaa on Inkerin läheisempi asemointi nähtynä Karjalaan, jonka tulkitsen liittyvän savolaisuuteen. Seuraavaksi ajoin Prometheusen joulutarjouksella perinnöllisistä sairauksista hyvät ja huonot uutiset. Pikavilkaisulla suurimpina riskeinä olivat erilaiset syövät. Hyvinä uutisina esim. vahva lihaksisto ja luusto, alentuneet riskit erilaisiin muisti- ja hermostosairauksiin sekä poikkeavan hyvä todennäköisyys pitkään elämään. Testauksessa SNP Z1933, jossa savolaiset ja karjalaiset jakaantuvat omiksi klaaneiksiin. (17.12.2017)

torstai 4. helmikuuta 2016

Kuolema ja ylösnousemus

Ajoi Kuutarmoin kujalle,
Päivöttären tanhavalle
Kuuttarin tytär kuttoo,
kultoikangasta kuttoo,
hopiaista helkyttää.
Taittui yksi kultoilanka,
helkähti hoppiialanka.
Täytyi neitoi itkemää.

Tapahtuman sijoittuessa Kuutarmoin kujalle Kuuttarin tyttären kutoessa kertoo tapahtuman liittyvän Kuuhun. Mutta mitä Kuuttarin tytär kutoo ja mitä ovat kulta- ja hopealangat? Muinoin taivaankappaleiden liikkeiden selittäjät seurasivat planeettojen liikkeitä nähtynä kiintotähtiin, sillä niiden liikerata ikään kuin kehräsi taivaalle kultaista tai hopeista lankaa ja kutoi näistä langoista ajan saatossa kuvion taivaalle. Esimerkiksi Venuksen liikerata muodostaa vuoden mittaan taivaalle viisisakaraisen tähden, joten pentagrammi muodostui Venuksen, kuuluisan kointähden, symboliksi. Puolestaan Kuun liikerataa seuratessa sen lanka katkeaa kuolemaa kangastellen. Niinpä Kuuttarin tytär tyrskähtää itkuun.

Kuun lanka taivaalla katkeaa ja se kuolee, mutta Kuu herää myös uudelleen eloon. Mielenkiintoisinta on ajanjakso näiden tapahtumien välillä. Kuu nousee kuolleista kolmantena päivänä. Kolmelle päivälle voidaan löytää muitakin vastineita luonnon kiertokulusta, kuten kolmen kuukauden kuiva tai kylmä kausi, mutta ne ennemminkin tukivat taivaan kappaleiden vahvistamaa todistusta, joka oli se "lopullinen" totuus. Ikivanha uskomus kuolemisesta ja heräämisestä eloon kolmen päivän kuluttua on saanut alkunsa Kuun vaiheista ja tästä syystä runo jatkuu kertomuksella kolmesta mäestä, kolmesta koivusta ja kolmesta käestä. Kolminkertaisesta kuvauksesta Pohjolan vuoresta.

Tätä kaavaa noudattaen suomalaisessa kansanrunoudessa saapuminen uuteen elämään kestää kolme päivää tai niitä kuvaavaa kolmea koettelemusta. Yleensäkin kertomukset, joissa esiintyy luku kolme, liittyvät uuden elämän saavuttamiseen kuoleman jälkeen, mutta sama näkyy myös esineistössä ja taiteessa. Suomesta hiljattain löytyneellä vaatekoruksi tehdyllä permiläistä alkuperää olevalla kotkalla on kolme päätä, kolme tyyliteltyä pyrstösulkaa ja kolme tyyliteltyä siipisulkaa siivissään. Se on ilmiselvä kokkolintu Pohjolan vuorelta.

Tähän sarjaan kuuluvat arvoitukselliset kolmisormiset hahmot ikivanhoissa suomenheimoisten kalliopiirroksissa. Yleisesti niiden tiedetään olevan euraasialaisissa myyteissä vainajia tuonpuoleisessa, mutta vainajan kolme sormea saa selityksen hänen taittamastaan kolmen päivän matkasta uuteen elämään. Kun kalliomaalauksen hahmo nosti kolmisormisen kätensä ja viittoi virran toiselta puolen sormillaan jälkeenjääneille voitonmerkkinä viestin "kolme", aikalaisten tajunnassa se muuttui automaattisesti luvun merkitykseen "kalma" ja "kuolema" ja he ymmärsivät viestinantajan olevan nyt vainaja, joka oli jättänyt kylmän kalmonsa ja ylittänyt kolmen päivän matkan kuolemanvirran yli ja uudestisyntynyt uuteen elämään uudessa ruumiissa.

Taivaankannen tapahtumilla oli symbolinen merkitys myös muinaisille juutalaisille. Jo heti alusta Pääsiäisen ajankohta määräytyi taivaankappaleiden vaiheen mukaan. Ensimmäinen ehto ajankohdalle oli hetki, jolloin valo voittaa pimeyden ja toinen jolloin valo on noussut täyteen voimaansa. Ensimmäinen ehto täyttyi kevätpäiväntasauksessa ja toinen täysikuussa. Pääsiäinen oli siis siinä kuussa, missä oli kevätpäiväntasaus ja tarkemmin sen kuukauden täydessä kuussa. Vuoden- ja kuunkierron merkitys jäi perintönä myös kristillisyyteen. Pääsiäinen on ainut Raamatussa mainittu juhla, jota länsimaissa vietetään.

Kun tarkastellaan ristikuoleman tapahtumia huomataan edellä maintuille kahdelle symbolille löytyvät vastineet. Valo voittaa pimeyden hetkessä, jossa Jeesus huutaa "Se on täytetty" ja valo nousee täyteen valtaansa Jeesuksen noustua kuolleista täyteen valtaansa. Se että Pääsiäisen tapahtumat sattuvat vuodenkierron ajankohdan symboliikan kanssa yksi yhteen, ei ole sattumaa. Se on symbolinen viesti tapahtuman merkityksestä. Taivaan merkit eivät olleet siis pelkästään pakanallisia, kuten nykyään usein esitetään.

Taivaan tapahtumille on historiallinen yhteys juutalaisuuden kautta kristilliseen maailmankatsomukseen, mutta se voidaan selittää vain erilaisella näkökannalla: Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden ennustukseksi Messiaasta, kuoleman voittajasta ja syntien sovittajasta. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta puhui myös taivaankappaleiden kautta. Tästä näkökannasta johtuen ainut kertomus, jossa tähtien selittäjät mainitaan positiivisessa mielessä Raamatun lehdillä on tapahtuma, jossa viisaat miehet saapuivat itäisiltä mailta tähden johdatttamana tapaamaan vastasyntynyttä juutalaisten kuningasta Jeesusta.

Uskomus kuolleista heräämisestä kolmen päivän kuluttua on ristinkuolemaa paljon vanhempaa. Sen todistaa niin suomensukuisten kalliopiirrokset, kuin Babylonian ja Egyptin muinaiset uskomukset. Pakanuudessa tähtikartan piirtämän ennustuksen uskottiin tarjoavan tien ihmiselle itselleen nousun jumalalliseen kuolemattomuuteen. Tähtiin kuitenkin uskottiin riippumatta uskon tai uskonnon taustasta. Se oli muinoin kaikenkattavaa.

Aikojen alussa symboliikka oli yhteinen.